a Tail of a Dog
Unton tarina alkaa vuonna 2014 kun etsin karkeakarvaista ibizanpodencoa Espanjasta. Olen kyllästynyt espanjan ulkopuolisten kasvattajien ja espanjalaisten show kasvattajien tuottamiin onnettomiin eturakenteisiin. Niitä puolustetaan vetoamalla rotumääritelmään, mutta rotumääritelmä lähinnä sallii suoremmat etuosat verrattuna voimakkaasti kulmautuneisiin rotuihin. Se ei vapauta kasvattajia tuottamaan niin huonoja etuosia kuin kukin kehtaa. Olin ollut yhteydessä metsästäjä-kasvattaja Javier Escalonaan jo aiemmin nähtyäni kuvia ja videoita hänen erinomaisen rakenteen omaavista ibizanpodencoista. Yhteydenpito kuitenkin loppui ensimmäiseen viestiin, kun selvisi että Javier puhuu vain espanjaa. Minua myös varoitettiin Escalonasta. Sain kopion sähköpostista, jossa Javier tarjoaa LOE sukutaulua pennuista kyselevälle. Minulle hän ei tarjonnut enkä sellaista olisi halunnut. Olin tosin ostamassa rekisteröityä pentua eli rekisteröimätön ei kävisi. Kysyin Javierilta, onko Unton vanhemmat rekisteröity, ja hän vastasi kyllä. Tässä kohtaa asiat alkoivat mennä pieleen ja siihen johti seuraavat seikat:
1. Ajattelin, että Javier ei väärennä RRC sukutauluja. Ajattelin, että LOE sukutaulu väärennös tapahtuu pyynnöstä/maksusta ja ostajan tietäessä.
Minulta Javier pyysi koiran hinnan 800€ lisäksi 350€ rekisteröinnistä. Summa koostui matkasta näyttelyyn, missä tehtäisiin RRC paperit eli initial registration. Päätin tässä vaiheessa perua kaupat, sillä lentolippuineen alkoi kuullostaa kalliilta. Javier vastasi, että ei tarvitse maksaa 350€ rekisteröinnistä ja kaupat syntyivät. Haluan huomauttaa vielä uudestaan, että Javierin mukaan Unton vanhemmat oli rekisteröityjä.
2. En pitänyt outona, että yksittäinen pentu rekisteröidään vanhemmalla iällä. Näin oli tapahtunut jo Anan kohdalla vuonna 2010. Yhdysvaltalainen kasvattaja kertoi rekisteröineensä Anan vasta, kun olin maksanut koiran. Ana oli rekisteröitäessä ainakin yli 4kk. Tästä syystä hälytyskellot eivät soineet, kun Untokin rekisteröitiin erikseen muusta pentueesta 6kk iässä. Ana ja Unto olivat molemmat pentueidensa viimeiset.
Todellisuudessa Unto oli jo 9kk. Tämä iän valehtelu ja väärentäminen asiakirjoihin toistuu kaikkien Javierin exportien kohdalla. Koirat ovat oikeasti noin 3kk vanhempia kuin virallisissa papereissa. Javierin Facebook kuvat päiväyksineen paljastivat tämän. Onneksi podencot ovat täplikkäitä. Yksilöt oli helppo erotella toisistaan. Esim. ruotsalaiset Angel Shiva ja Toni 1 ovat oikeasti pentuesisaruksia. SKK:n rekisterissä vain Angel Shivalla on aito sukutaulu. Toni 1:llä on LOE väärennös.
Takaisin Untoon. Suurin yksittäinen syyni juuri Unton ostoon oli sen karkeakarvainen turkki ja mielestäni kaunis emä Auba. Auba oli myös Javierin nro 1 jänistenmetsästäjä. Tämän enempää minun ei tarvinnut tietää Untosta. Taisin kysyä onko molemmat kivekset laskeutuneet. Luoja yksin tietää miten se kääntyi google translatorilla.
Syyskuussa 2014 Javier lähettää kopion Unton rekisteröintihakemuksesta. Hakemuksessa on Unton emänä koira nimeltä Tac. Tässä vaiheessa kysyn Javierilta, onko Auban virallinen nimi Tac? Kyllä, Auban virallinen nimi on Tac, vastaa Javier. Unto on merkitty lyhytkarvaiseksi emänsä mukaan. En muista missä vaiheessa rekisteröintiprosessia tämä tulee ilmi. Mietin hetken tätäkin omalaatuisuutta Unton papereissa mutta Auballa on lyhyt, karkea, ruskea karva eikä minkäänlaista partaa. Pidän mahdollisena, että turkki on muuttunut iän myötä. Ei olisi ensimmäinen lyhytkarvainen, joka on muuttunut karkeakarvaiseksi. Javierin mukaan Auba on 6 vuotias. Käytän Unton eläinlääkärillä saadakseni virallisen todistuksen karvanlaadusta. Untosta tulee virallisesti karkeakarvainen, miltä se näytti jo kuvissakin pienen maitopartansa kanssa.
Joulukuussa 2015 löydän Facebookista Javierin seinältä vanhan kuvan, missä on lyhytkarvainen ibizanpodenconarttu. Javier on kirjoittanut kuvan yhteyteen nimen Tac. Kuvan koira ei näytä lainkaan Unton emältä Aubalta. Auballa on karkea karva, mulkosilmät ja se on ruskeavoittoinen. Nyt tiedän, että Unton rekisteröintitodistus on väärennetty. Unto on nimittäin aivan äitinsä Auban näköinen, mulkosilmineen kaikkineen. Tämän sanon kaikella rakkaudella.
Olen ollut yhteydessä LOE sukutauluväärennösten vuoksi eri maiden kennelliitoihin: American Kennel Club, Kennel Club (UK), Real Sociedad Canina de Espana, Svenska Kennelklubben ja Deutscher Windhundzucht-und Rennverband e.V. Kaikki lopulta vastasivat paitsi tuo saksalainen rotuyhdistys. Ketään ei tosin kiinnostanut väärennetyt rekisteröintitodistukset. Minulla pitäisi olla DNA todisteet, että Tac ei ole Unton emä. Sama koskien Javierin LOE väärennöksiä. Mistä minä sellaisia voisin saada? En mistään.
Puhdasrotuisuus on myytti ja mantra, jota FCI ja SKL yms. mainostavat. Todellisessa elämässä maksat paljon koiristasi erilaisia maksuja Suomen Kennelliittoon: Tuontikoiran rekisteröinti 65€, selkälausunto 50€ ja kyynär-ja lonkkanivellausunto 42€ mutta rodun terveyden, geenipoolin monimuotoisuuden ja sukutaulujen aitouden kanssa jäät yksin. Kennelliitoissa ja rotuyhdistyksissä ketään ei kiinnosta niin kauan, kun pentuja ostetaan. Pentujen myynnistä on tullut ihmisoikeus. Kasvatetaan, koska halutaan kasvattaa. Suurimmalle osalle näistä kasvattajista broilereissakin olisi todennäköisesti liikaa. Yksi asia, mitä en ole koskaan ymmärtänyt esimerkiksi ibizanpodencokasvattajien keskuudessa, on valkoisten koirien kasvatus. Se on yhä surullisen yleistä. Valkoisen värin on suomalaisessa tutkimuksessa todettu olevan yhteydessä atopiaan ja allergioihin koirilla.
Jälleen takaisin Untoon ja sen laajaan sukuun Espanjan ulkopuolella. Tähän asti olen kuitenkin pitänyt Untoa suht puhdasrotuisena vaikka FCI:n määritelmä puhdasrotuisuudesta on kolme sukupolvea sukutaulussa. Untolla on vain yksi: vanhemmat Curro & Auba/Tac. Olen aina sanonut, että Untolla on leijona esi-isänä kun sen tassut on niin isot. En vain olisi uskonut, miten läheltä tuo kissaeläin löytyykään. Untolla todettiin DCM ja CF helmikuun 25. päivä 2022. Elinajanodote oli 2vko-2kk. Päätin lähettää Unton näytteen geenilaboratorioon DCM tutkimukseen. Repesin, kun sain tulokset. Unto oli merkitty sekarotuiseksi. Untossa on ibizanpodencon lisäksi erityisesti faaraokoiraa mutta myös englanninvinttikoiraa ja munsterinseisojaa. Olenkin alkanut miettimään, mistä on pienet valencianpodencot tehty? Olen nimittäin jo pidemmän aikaa epäillyt Unton Auba-emää jonkin sortin podenco valencianoksi.
Mitä tähän voisi sanoa? Tekisi mieli kysyä RSCE:ltä vieläkö ne luottavat, että kasvattaja on kirjannut Unton vanhemmat rekisteröintitodistuksen hakemukseen oikein? Olen aina pitänyt Untoa korkean energiatason koirana. Vähintään yhtä aktiivisena ja vilkkaana kuin faaraokoiriani. Unto osaa myös käyttää tassujaan kuin faaraokoira ja sen peukalo toimii kuin ihmisellä. Ulkona kallioilla se on hyvin varmajalkainen koira, aivan kuten faaraokoirani. Näin retrospektiivisesti sen tassut muistuttaa enemmän Kenyan ja Felixin tassuja kuin Anan ja Muumin.
Jo vuosia sitten Unto sai minut pelkäämään, että menestyminen espanjan metsästyskokeissa on alkanut vaatimaan liioiteltujen piirteiden jalostamista. Terävyyden ja korkean energiatason havittelu tekee ibizanpodencoille saman kuin käyttölinjan koirille on käynyt belgianpaimenkoirissa. Tulee levottomia ja hermoheikkoja. Ymmärrän, miksi Untosta löytyi juuri faaraokoiran ja munsterinseisojan DNA:ta. Jokseenkin pystyn ymmärtämään myös greyn mutta metsästäjäkasvattajat unohtavat, että heidän mielestään toivottujen ominaisuuksien lisäksi tulee myös sairaudet ja luonneongelmat. Henkilökohtaisesti en halua faaraokoiraa ibizanpodencoon.
Kirjoitan tämän opetukseksi muille. Huolestukaa, jos espanjalainen myy teille koiran. Voitte olla 100% varmoja, että siinä on jotain vikaa. Joku koiruus haudattuna. Tämän opetuksen ovat saaneet monet minua fiksummatkin. Useimmat vasta käytettyään koiraa jalostukseen. Odottakaa vähintään, että urokset ovat 6 vuotta vanhoja ja tutkikaa ne kirsusta hännänpäähän. Ne, jotka käyttävät uroksia tätä ennen eivät oikeasti välitä pentujen terveydestä ja hyvinvoinnista. Suosittelen myös tekemään luotettavan geenitestin rodupuhtauden selvittämiseksi. Koira voi näyttää ibizanpodencolta mutta olla osittain faaraokoira. Kannattaisi myös miettiä geenipoolin kapenemisen uhallakin, mihin se raja vedetään? Johonkin se on kuitenkin pakko vetää. Kenties juuri faaraokoiraan, greyhin ja munsterinseisojaan?
Minulle se on nykyisin ihan sama onko se raja maassa vai kuussa. Unto on Mononen ja toista Monokkelia ei tule.
Noin muuten Untolta suukkoja kaikille.
Sydänlääkitys toimii toistaiseksi hyvin ja papereistahan me ei enää välitetä.
Miltähän tuo Unton isän Curron emän emä, "super mutt", on näyttänyt? Loppujen lopuksi se on ainoa asia, joka jää minua tässä kiehtomaan. Se on varmasti veikeän näköinen kaveri.