Muumi sai kokeiluun Apoquel nimisen uuden immunosupressiivisen allergialääkkeen elokuussa 2014, kun sitä ei voinut vielä apteekista tai eläinlääkäriltä ns. rahalla saada. Olimme odottaneet Apoquelia markkinoille 2013 vuodesta asti. Eläinlääkäri pyysi täyttämään kokemuksistamme alla olevan lääkeyrityksen kyselyn.
Tilanne ennen Apoquel hoitoa
Ovatko koiran iho-ongelmat vaikuttaneet sen käyttäytymiseen ja jokapäiväiseen elämään? Miten?
Kun iho on rikki on ulkoilu vähäistä. Rikkinäinen iho on kipeä ja pahimpina jaksoina koira on masentuneen oloinen. En voi viedä koiraa koirapuistoon rikkinäisen ihon kanssa. Rapsuttaminen on pakonomaista, maanista.
Ovatko koiran iho-ongelmat vaikuttaneet perheenne elämään ja päivittäisiin rutiineihin?
Koirarotu mitä ei pestä juuri ollenkaan on pakko pestä vähintään kerran viikossa. Olemme joutuneet satsaamaan tarvikkeisiin mitä yleensä tarvitaan vain turkkirotujen kanssa ja trimmaamossa. Erilaiset suojavaatteet ja ihonhoitotuotteet ovat tulleet tutuiksi. Rahaa on mennyt älyttömästi kaiken mahdollisen kokeiluun mistä kuitenkaan oikeastaan juuri mikään ei ole auttanut paitsi: kortisoni, pesu apteekin shampoolla (virbac) ja betadinella sekä pihkavoide Abilar.
Onko koiran iho-ongelmia hoidettu kortikosteroideilla tai muilla lääkkeillä? Jos on, millaisia mahdollisia vaikutuksia niillä oli koiran elämänlaatuun?
Koira alkoi juoda ja pissata paljon joten se on täytynyt viedä ulos 4 tunnin välein. Koiralta tippui karvat ja sen iho muuttui paperiseksi. Pustulat eli mätäpaiseet ovat olleet kivulias ja sinnikäs riesa. Koira lihoi 10kg. Se myös keskittyi ulkona lähinnä roskien syöntiin, esim. jäniksenpapanat, kävyt, oksat, koirankakat. Koira oli haluton liikkumaan ja väsynyt. Sangen passiivinen rotuisekseen. Halusi lenkin kävelemisen sijaan laiduntaa. Koira on ajan myötä saanut iholleen valtavat hilselaatat, jotka mätänevät sateella kun iho kastuu, esim. syksy pahaa aikaa. Koiran lihakset surkastuivat jopa hännästä joten koiran häntä on ollut vähenemään päin pystyssä. Enempi riippunut alhaalla vaikka rodulle on tyypillistä pitää häntää pystyssä. Juuri ennen Apoquelin aloitusta aloin pelkäämään että koiran takapää pettää tai sydän tai sisäelimet.
Vaikuttivatko koiran aiemmat lääkehoidot perheenne elämään ja päivittäisiin rutiineihin?
Kunnon yöunet ovat mahdottomuus kun koira pitää viedä ulos 4 tunnin välein. Iltaisin menee aikaa hoitorutiineihin. Lääkärissä on käyty pahimmillaan 2 kuukauden välein.
Tilanne Apoquel hoidon jälkeen
Onko hoidolla ollut mielestänne vaikutusta koiran iho-oireisiin? Jos on, millaisia muutoksia olette nähneet?
Rapsutus on lisääntynyt, vain hieman. Pigmentti on palannut koiraan. Hännäntyvestä alkoi lihasten kasvu takaisin häntään. Nyt häntä on pehmeä, ei luinen. Ylipäätään lihakset tulevat takaisin hurjaa tahtia. Täplät ihossa tummenevat ja turkkiin ilmestyy uusia. Turkki on rasvaisemman tuntuinen. Iho vaikuttaa vahvemmalta. Aiemmat isot pustulat ovat muuttuneet pienemmiksi finneiksi ja niitä on koko ajan vähemmän ja vähemmän eikä niiden hoitamatta jättäminen johda katastrofiin niinkuin aiemmin. Iho siis kykenee taistelemaan jotenkin vastaan. Koiraa ei tarvitse koko ajan pestä eikä ihoa hoitaa. Se ikäänkuin pystyy itsekin huolehtimaan itsestään.
Jos koiraa hoidettiin aiemmin kortikosteroideilla, kuvailkaa, millaisia eroja Apoquel-hoidolla on ollut sen elämänlaatuun.
Lihasten kasvu. Koira on nykyään niin energinen, että se muistuttaa juniori-ikäistä. Tuntuu, että se on laihtunut hurjasti mutta lihasten kasvu on mitätöinyt saavutusta vaa'alla 33kg->31kg.
Jos koiraa hoidettiin aiemmin kortikosteroideilla, kuvailkaa, millaisia eroja Apoquel-hoidolla on ollut perheenne elämään ja päivittäisiin rutiineihin.
Alle 3kk Apoquelia takana. Koiralle riittää 3-4 lenkkiä päivässä. Se on saanut uuden elämän. Karvat ovat alkaneet kasvaa takaisin tiheänä sänkenä. Aiemmin koira oli kamala ahmatti (tämä siis kortisonihoidon myötä tullut sivuvaikutus) ja nahinaa tuli eväistä helposti. Nyt saattaa ruoka jäädä syömättä jos on vääränlaista eikä ruoka noin yleisesti aiheuta suurempia intohimoja. Koirasta on tullut tosi leikkisä. Ranteet, jotka aiemmin oli tosi löysät, ovat nyt paljon paremmat. Koira tykkää taas juosta ja pomppia. Nyt se jaksaa jopa tehdä pahojaan eli varastella, silputa ja rähistä lenkillä. Se oli ehtinyt syödä jo useamman vuoden kortisonia ennen apoquelia ja muistutti elämänsä ehtoota viettävää vanhuskoiraa vaikka on vasta alle 4 vuotias. Pidempi lenkki sai sen ihan puhki.